HISTORIA


Yhdistyksen 50 -vuotis historiikki



VIISI VUOSIKYMMENTÄ VAPAAEHTOISTA MAANPUOLUSTUSTYÖTÄ



Marraskuun 19 päivänä 1956 kokoontui 17 Säkylän ja Köyliön miestä Lännen Sokerin juhlasaliin perustamaan Reservin Aliupseeriyhdistystä. Satakunnan Reservinaliupseeripiirin edustaja Eino Takala avasi kokouksen ja kertoi reserviläistoiminnasta sekä yhdistyksen perustamiseen liittyvistä asioista. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin A.O. Valtonen ja sihteeriksi Pentti Helminen. Puheenjohtajan kysymykseen, perustetaanko Säkylän ja Köyliön reservin aliupseereiden keskuuteen yhdistys, saatiin yksimielinen kyllä -vastaus ja yhdistyksen nimeksi päätettiin: Säkylän-Köyliön Reservin aliupseerit ry.


Kokous asetti nelihenkisen toimikunnan valmistelemaan yhdistyksen perustamista. Toimikuntaan kuuluivat Ilmari Rajala, Toivo Putko, A.O. Valtonen sekä Pentti

Helminen. Toimikunta allekirjoitti yhdistyksen perustamiskirjan ja anoivat yhdistyksen perustamislupaa Sisäasiainministeriöltä 19.11.56 päivätyllä hakemuksella. Ministeriö antoi 22. maaliskuuta 1957 seuraavan päätöksen:


”Sisäasiainministeriö on tämän asian käsitellyt ja nojautuen yhdistyksistä 4 päivänä tammikuuta 1919 annetun lain 2§:ään myöntänyt luvan Säkylän-Köyliön Reservialiupseerit -nimisen yhdistyksen perustamiseen. Tämä lupa on voimassa  ehdolla, että yhdistys ilmoitetaan yhdistyslaissa säädetyssä järjestyksessä merkittäväksi yhdistysrekisteriin.”


Päätöksen olivat allekirjoittaneet ministeri Vilho Väyrynen ja nuorempi hallintosihteeri Erkki Laaksovirta.


Yhdistyksen ensimmäinen vaalikokous pidettiin 14.12.56 VPK:n kokoushuoneessa. Paikalla oli 21 jäsentä. Kokous valitsi yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi Oiva Hulmin ja johtokuntaan 8 jäsentä, joista puolet Säkylästä ja puolet Köyliöstä.



Yhdistyksen alkuajan toimintaa kuvaa Vilho Seppälä seuraavasti:


"Kuten kaikki tiedämme, elimme käytyjen sotien jälkeen hyvin kriittistä aikaa. Valvontakomissio oli lakkauttanut vanhat maanpuolustusjärjestöt: Suojeluskunnat ja Lotta Svärdin. Tietyt tahot seurasivat hyvin tarkkaan meidänkin järjestömme toimintaa ja sen muotoja. Oli keksittävä hyviä ja tarkoitukseen sopivia toimintatapoja. Alkuvuosien ensimmäisiä harrastuksia oli suunnistus ja kartanluku. Tosin silloiset käytössämme olleet kartat olivat hyvin heikkoja ja epätarkkoja verrattuina nykyisiin. Mutta me, sodissa olleet, osasimme niitäkin lukea. Eivät ne ”siellä jossakin” olleet tällaisiakaan. Näin syntyivät ”Herrasmieskilpailut”, joissa hiihdettiin, suunnistettiin, arvioitiin matkoja sekä ammuttiin pistoolilla. Se oli aika monipuolista ja oltiin tyytyväisiä vaikka osallistujien määrä ei niin runsas ollutkaan.


Kaivattiin lisää harrastusmuotoja. En muista kuka sen keksi, että alettaisiin ampua pienoiskiväärillä sisäradalla. Pienoiskivääreitä oli vanhastaan ja saimme ostaakin yhden edullisesti, joten siitä vaan ampumaan. Paikan, jossa olisi hyvät valot ja melko lämmintä, hakeminen oli vaikeaa. Ei ollut vielä silloin Porin Prikaatia ja sen mahtavia ampumaratoja täällä Säkylässä. Paikka kuitenkin löytyi. Se oli entinen Suojeluskuntatalo Honkala. Sinne rakennettiin asianmukaiset ja turvalliset taulut pienoiskiväärillä ammuntaa varten. Taulujen arkkitehti ja tekijä oli kaiketi, nyt jo edesmennyt, Oiva Hulmi. Kerran viikossa siellä iltaisin paukuteltiin, kilpailtiin keskenämme sekä ennen kaikkea itsemme kanssa. Kyllä se tuntui mahtavalta kun tulokset paranivat kerta toisensa jälkeen. Pienoiskivääreitä ei ollut jokaisella, mutta laina-aseella sekin järjestyi. Vakioporukkaa meitä oli alun toistakymmentä. Omakohtaisesti voin kertoa, että kun sinne kävi ampuma-asentoon ja näki tähtäimen takaa sen mustan täplän, niin ulkomaailma unohtui. Itselläni oli silloin töissä kaikkein kovin ”sesonki”, mutta kyllä sen illan aina yritti järjestää vapaaksi. Pitkin kiväärin piippua katsellessa unohtuivat työasiat ja muutkin elämän murheet.


Tämä viikoittainen tapaaminen oli muutenkin hyvä yhdysside seuratoimintaa ajatellen. Saimme keskustella sellaisistakin asioista, joita ei löytynyt sanomalehtien palstoilta. Paransimme maailmaa ja ennen kaikkea olimme huolissamme maamme kohtalosta."


Vilho Seppälän kertoman suunnistus- ja ampumaharrastuksen lisäksi kuului yhdistyksen toimintaan, varsinkin 60-luvulla, suunnistus- ja tarkkuusajot. Yhdistys järjesti useita kilpailuja ja jäsenet osallistuivat ahkerasti myös muiden järjestämiin kilpailuihin.


Porin Prikaatin siirtyminen Turusta Säkylään vuonna 1963 avasi uuden lehden yhdistyksen historiassa. Sillä tuella, jonka olemme saaneet vuosien mittaan Porin Prikaatilta ja sen henkilöstöltä, on ollut ratkaiseva merkitys yhdistyksemme kehityksessä. Päällystökerholta olemme saaneet erinomaiset tilat ja tarjoilut juhliimme ja kokouksiimme. Yhteistoiminta Kerhon kanssa on monipuolistuttanut toimintaamme. Lisäksi Porin Prikaatin tuen turvin olemme voineet ottaa järjestettäväksemme useita arvokilpailuja.


Yhdistys on tehnyt vuosien mittaan useita matkoja, retkiä ja tutustumiskäyntejä lukuisiin eri kohteisiin. Suosittuja kohteita ovat olleet vierailut eri joukko-osastoissa ja heidän harjoituksissaan. Lisäksi vierailukohteina ovat olleet monet yritykset, aliupseeriyhdistykset ja esimerkiksi Kaunialan sotavammasairaala sekä Salpalinja Miehikkälässä.


Yhdistys on ollut koko toimintansa ajan mukana avustamassa sotiemme veteraaneja. Tämä on ollut meille kunnia-asia. Sotainvalidien syyskeräys on ollut lähes jokavuotinen tapahtuma, johon olemme voineet osallistua. Erityinen luottamuksen osoitus on meille ollut tehtävä, jonka saimme Talvisodan Summan Miehiltä. Heidän lähtiessä viimeiselle matkalle olemme olleet heitä saattamassa ja laskemassa havuseppeleen heidän kummulleen. Erääksi esimerkiksi yhdistyksen harjoittamasta avustustyöstä sopii tekemämme tempaus, jolla kerättiin varoja Inkerinsuomalaisten sotaveteraanien kuntouttamiseksi Suomessa.


Yhdistyksemme arvokkain tunnus - oma lippu - naulattiin ja vihittiin 22.11.1981. Lipun suunnitteli Veikko Kari ja vihkimisen toimitti lääninrovasti Pentti Raunio. Olemme nähneet lippumme monasti liehumassa Säkylän ja Köyliön sankarihaudoilla. Jatkukoon tämä kunniakas perinne tulevina vuosina ja muistuttakoon meitä tehtävästämme Isänmaan hyväksi.